Useimme meistä emme koskaan sanoisi hyvällä ystävällemme niitä asioita, joita sanomme itsellämme hiljaisina hetkinä. Lohdutamme muita lämmöllä ja ymmärryksellä — mutta itseämme kohtaamme kritiikillä, häpeällä ja vaatimuksella olla parempia. Mitä tapahtuisi, jos kohtaisit itsesi samalla huolella, jonka annat niille, joista pidät? Tämä on juuri se kysymys, joka on myötätunnon itseä kohtaan ytimessä.
Mitä myötätunto itseä kohtaan oikeastaan on?
Myötätunto itseä kohtaan ei ole sama asia kuin itsesääli tai itseään puolustelu. Se ei myöskään ole eräänlainen itsekkäät sisäänpäin kääntyneisyys. Psykologi Kristin Neff, joka on yksi maailman johtavista tutkijoista alallaan, kuvailee myötätuntoa itseä kohtaan koostuvaksi kolmesta elementistä: ystävällisyydestä itseään kohtaan, tunnustuksesta siitä, että kärsimys ja virheet ovat osa ihmisen olemusta, sekä tietoisesta, arvostelemattomasta huomiosta omia tuntemuksiaan kohtaan.
Se kuulostaa yksinkertaiselta. Mutta käytännössä se on kaikea muuta kuin sitä. Monille meistä sisäinen ääni on terävä, kärsimätön ja armoton — ja uskomme itse asiassa, että se auttaa meitä. Että itsekritiikki pitää meidät terävöittyneenä ja motivoituneena. Tutkimus kuitenkin osoittaa päinvastaista: liiallinen itsekritiikki liittyy ahdistukseen, masennukseen ja heikompaan stressinsietokykyyn. Myötätunto itseä kohtaan puolestaan liittyy suurempaan tunnetasapainoon ja parempaan kykyyn toipua vastoinkäymisistä.
Miksi se on niin vaikeaa?
Yksi syy siihen, että myötätunto itseä kohtaan tuntuu vieraalta, on se, että monet meistä olemme oppineet, että meidän on ansaittava huolenpito. Että meidän on saavutettava jotain, päästävä johonkin tavoitteeseen, oltava "riittävän hyvät" — ennen kuin saamme levätä. Tämä uskomus istuu syvästi, usein istutettu lapsuudessa, ja se ohjaa meitä enemmän kuin tiedämme.
On olemassa myös kulttuurillinen ulottuvuus. Monissa yhteiskunnissa, mukaan lukien Suomessa, on vahva perinne olla valittamatta, olla tekemättä liikaa näytöstä itsestään ja selviytymisestä omin avuin. Itseään kohtaaminen avoimesti ja huolenpidolla voi tuntua näiden lausumattomien sääntöjen rikkomiselta — jotain heikkoa tai väärin.
Ja sitten on pelko. Pelko siitä, että jos lopetamme itseämme nöyrimisen, kaikki romahtaa. Että tulemme laiskaksi, välinpitämättömiksi, yhdentekeviksi. Mutta se on väärinkäsitys. Myötätunto itseä kohtaan ei korvaa vastuuta — se antaa meille sen perustan, jota tarvitsemme voidaksemme toimia voimasta, ei pelosta käsin.
Ensimmäinen askel
Myötätunnon harjoittaminen itseä kohtaan ei tarvitse alkaa suurilla muutoksilla. Se voi alkaa jotain niin pientä kuin huomaaminen siitä, miten puhut itsellesi — ja kysyminen: Sanoisinko tätä henkilölle, josta pidän?
Kristin Neff ehdottaa yksinkertaista harjoitusta, jota hän kutsuu "itseä koskevan myötätunnon tauoksi": Kun huomaat, että sinulla on vaikea hetki, voit sanoa itsellesi — "Tämä on kipujen hetki. Kipu on osa elämää. Kohtaakoon minä itseni ystävällisyydellä." Se ei ole taikaa. Mutta se on askel kohti erilaista tapaa olla suhteessa itseesi.
Tässä on siis kutsu: Ajattele tilannetta, jossa olit viime aikoina ankara itsellesi. Mitä olisit sanonut ystävällesi samassa tilanteessa — ja mitä se merkitsisi sinulle, jos sanoisit sen itsellesi sen sijaan?
AIA kender disse teorier og kan hjælpe dig med at forstå dem i din egen situation.
Åbn AIA →